maanantai 17. lokakuuta 2016

Vauvalle vaatetta

Tässä innostuksen puuskassa päätin tilata vauvanvaatekaavoja ja kokeilla miten vaatteiden ompelu onnistuu. Käväisin siis Eurokankaassa haalimassa trikookankaita. Ennen en ole trikoota ommellut, mutta ei se niin vaikeaa ollut kuin aluksi luulin. Äidin ompelukoneesta löytyi ohjekirjakin, niin löytyi sopiva ommel trikoolle. En siis omista saumuria tai muita hienouksia, ihan perus ompelukoneella onnistuin.

Kaavat tilasin Jujunalta.(www.jujuna.fi) Suosittelen lämpimästi!! Aivan ihanat perusvaatteet vauvalle, Basic for Babies. Mukana tulleet ohjeet eivät olleet kuitenkaan kaikkein selkeimmät tällaiselle täysin pystymetsästä revitylle vaatteidenompelunoviisille, mutta pienellä pähkäilyllä ja mieheni logiikan avulla ymmärsin miten kukin vaate ommellaan. :) 
Kaavasetissä oli kaavat perusbodyyn, kietaisubodyyn, mekkobodyyn, housuihin, pipoon, tumppuihin ja haalariin. Muita kokeilin, mutta kietaisu- ja mekkobodyihin en vielä lähtenyt. 

Pääntien huolittelu ja kanttaaminen oli minulle täysin uusi asia, ja kaavojen mukana ei tullut selkeää ohjetta siihen. Kaavapaketti on siis tarkoitettu jo jonkin verran ompelua harrastaneille, joilla olisi nämä perusasiat hallussa. Mutta onneksi Google osasi auttaa ja löysin sen kautta Tosimummo- blogin, josta löytyi ohje siihen, kuinka se on helppo tehdä. :) 

Hienosti vaatteet onnistuivat näin ensikertalaiseksi, pieniä virheitä tietenkin tuli, mutta eivät haittaa käytössä. :)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti